Etusivu

HauSille SM menestystä

Jukka-Pekka Rantio, Pekka Ahonen ja Pekka Liukkala ovat koristaneet palkintokokoelmiaan mitaleilla syksyn SM-kisoista.

Syyskuun ensimmäisenä kokonaisena viikonloppuna kilpailtiin suunnistuksen pitkänmatkan Suomen mestaruuksista Nokialla. Jukka-Pekka Rantio ja Pekka Ahonen miehittivät H55 palkintopallin nappaamalla hopeaa ja pronssia.

Mitaliketju jatkui keskimatkan SM kisoissa Iissä viime lauantaina. Jukka-Pekka Rantio pokkasi H55 sarjan hopeaa sekunnin erolla voittajaan. -Ero voittajaan kertyi tasaisesti koko matkan aikana, kertoi Juke.

IIn SM-kisaviikonlopun päätteeksi Juken ja Pekkojen kaulaan ripustettiin viestisuunnistuksen H170 sarjan SM-pronssimitalit. Viesti alkoi Liukkalan Pekan aloittamana suunnitelmien mukaisesti. Eroa kärkeen oli sovitusti alle 5 minuuttia. Ahosen Pekka juoksi kärkeä kiinni ja Juken ankkuriosuudella kärki olikin jo kertaalleen tavoitettuna. Pienen pummin yhteydessä pari joukkuetta pääsi kuitenkin edelle ja niinpä sijoitus maalissa oli kolmas.