Etusivu Tiedottajan palsta

Tiedottajan palsta

hisulogo lopullinen pieni


7.2.2016

Vaikka päivä valkeni sumuisen harmaana (kuten Holmenkollenilla konsanaan), se ei kuitenkaan vienyt hohdetta sähäkästä sprinttiviestistä joka kruunasi kisaviikonlopun. Ilmassa oli kosteudesta huolimatta suuren urheilujuhlan tuntua kun kaikki pari sataa joukkuetta ottivat mittaa toisistaan. Nähtiin hienoa kannustamista ja tiukkoja loppukirejä, sekä hymyileviä kasvoja metsästä maaliin saapuneiden kilpailijoiden kasvoilla. Mitalistit saatiin selville ja kuten eräs kilpailija asian ilmaisi "vaikkei menestystä tullut niin oli kyllä mukavaa", tällaista palautetta on järjestäjän mukava saada. Se palkitsee sen kovan työn jota näiden kilpailujen eteen saatiin tehdä.

Löytötavaroita voi kysellä Marja-Liisa Saloselta (050 345 8512).


Hauhon Sisu kiittää ja kumartaa.

6.2.2016

Finaaleissa nähtiin hienoja tiukkoja sekuntitaisteluja. 
Etenkin naisten pääsarjassa koettiin hieno ja jännittävä loppunäytelmä kun Lounais-Hämeen Rastin Salla Koskela puristi lopussa itsensä mestariksi vain yhden sekunnin erolla Rajamäen Rykmentin Mervin Pesuun.
Miesten pääsarjassa Kyrös-Rastin Tero Linnainmaa teki selvemmin eroa Kuusamon Erä-Veikkojen Santeri Aikioon, maalissa eroa kärkikaksikon välillä 16 sekuntia.

 

6.2.2016

Karsinnat hiihdetty ja pääsarjojen karsintojen voittajina kunnostautuivat Marjut Turunen (SK Vuoksi) ja Santeri Aikio (Kuusamon Erä-Veikot). 

Finaalit käynnistyivät juuri ja kaikkien sarjojen voittajat ovat selvillä viimeistään klo 16.

 

6.2.2016

Ratamestarien tilannetiedote lauantaiaamuna 6.2.2016

Kaikki urat on ajettu kelkalla aamulla, jotta ne ovat mahdollisimman näkyviä ja hyvässä kunnossa vastaanottamaan kisailijat. Olosuhteet maastossa ovat etenkin lumimäärään nähden erinomaiset.

Kisamaaston keskellä kulkeva mustalla karttaan piirretty luminen tie on aidosti luminen tie, eikä suuresti eroa yhtenäisellä leveällä vihreällä viivalla merkityistä urista. Muutamassa kohdassa voi suksenpohja löytää tieltä hiekkaa, mutta toki se on mahdollista myös muillakin urilla.

Kiinnittäkää erityistä huolellisuutta leimaamiseen. Vaikka EmiTag leimaaminen on kosketusvapaata se ei ole vastuuvapaata. Leimaamisen kanssa ei kannata hosua. Hätäily leimauksissa johtaa itkuun muurilla.

Yhdymme valvojan toivotuksiin - onnea valitsemallanne uralla ja toivotamme lisäksi tsemppiä kisaan!

 

 

5.2.2016

Kisakeskus rakentuu Tuulokseen. Paikat alkaa olla valmiina ja leimasimet odottavat jo leimaajia.
maalialuerasti

 

4.2.2016

Valvojan lausunto löytyy sivun vasemman laidan linkistä.

 

4.2.2016

Pari VeVe:n poikaa olisi vailla kyytiä sekä lauantaina ja sunnuntaina Hämeenlinna - kisapaikka - Hämeenlinna. Jos jonkun kyydissä tilaa, niin soittakaa poikien isälle Mart Paisille 040 163 9966

 

4.2.2016

Tänään suoritettiin lumetusta ja tasailtiin pahimpia epätasaisuuksia. Nyt alkaa olla maasto valmiina vastaanottamaan kilpailijoita.
kilpailumaastoa 4.2.2016kilpailumaastoa 4.2.2016kilpailumaastoa 4.2.2016

 

3.2.2016

Eilisen lumisateen jäljiltä maastoon saatiin 5 cm uutta lunta ja talvisempi maisema. Lumi paransi olosuhteita, mutta tahdomme tarjota näistä lumista parhaat mahdolliset puitteet ja pidämme vielä huomenna lumetustalkoot joissa tasailemme pahimpia epätasaisuuksia.

Kisakaluston osalta suosituksemme on ns. "kakkosluokka". Ihan parasta kisaparia ei lähtöviivalle kannata tuoda, mutta "kakkosparilla" kisailua voimme suositella. Maastossa on kiviä todella vähän, puunoksia ja kantoja on paikoitellen. Kaiken kaikkiaan urasto on lumimäärään nähden todella hyvässä kunnossa ja sauvat eivät painu urista läpi.

Tässä tänään otettuja kuvia kilpailumaastosta.
kilpailumaastoa 03.02.16kilpailumaastoa 03.02.16kilpailumaastoa 03.02.16kilpailumaastoa 03.02.16kilpailumaastoa 03.02.16

 

2.2.2016

Tänään satanut kuin tilauksesta 5cm uutta valkoista lunta.

 

30.1.2016

Lumet eivät sulaneet liiaksi viimeisen vuorokauden aikana. Tervetuoa kilpailemaan alkuperäisenä ajankohtana eli 6.2-7.2.

Tänään viimeistelykartoitettiin urastoa, ajettiin männikkokankaiden urat sekä kaikki luistelu-urat. Toivottavasti sääennuste pitää nyt alkavan viikon osalta ja saadaan muutama sentti uutta lunta.
maasto300116 1maasto300116 2maasto300116 4maasto300116 5

 

29.1.2016

Käytiin hiihtämässä maastossa ja hyvältä näyttää. Lumi on kestänyt plussakelit ja vesisateet hämmästyttävän hyvin. Höttö pakkaslumi, jota oli viime viikonloppuna 10-20cm on korvaantunut karkealla 5-10cm lumikerroksella. Lunta on joka paikassa jopa tiheimmissä kuusikoissa. Näyttää vahvasti siltä, että edetään alkuperäisen aikataulun mukaan ja alkuperäisillä urastosuunnitelmilla. Odotetaan vielä huominen plussa päivä, mutta ihmeitä pitäisi tapahtua, jos tämä lumi joka lähes kaiken on jo kestänyt ei kestäisi enää huomista.

Alla kuvia, koska ei tätä muuten kukaan usko.

kisakeskus1kuusikko1kuusikko2mettautotie1mnnikko1

 

 

26.1.2016

Sääennusteiden mukaan lumitilanne heikkenee tämän viikon aikana, mutta miten paljon, sitä on vaikea ennakoida. Tämän johdosta kisojen ilmoittautuisaikaa tullaan jatkamaan Suunnistusliiton luvalla sunnuntai-iltaan klo 31.1.2016 klo 24:00 saakka. Sunnuntain jälkeen ennusteet ovat talvisempia ja olosuhteiden kehitys on sen jälkeen paremmin ennakoitavissa.

Lauantaina 30.1 tehdään kisojen osalta ratkaisuja, joista tiedotetaan tällä foorumilla. Vaihtoehtoja ovat ainakin seuraavat:

Ensisijainen vaihtoehto on edetä alkuperäisen suunnitelman mukaan

Toinen vaihtoehto on suunnitelma B, jossa kisamaastona käytetään alkuperäisiä suunnitelmia enemmän männikkökankaita.  Näille alueille suunniteltiin ja hiihdettiin maastoon urasto viime sunnuntaina. Männikössä lunta on enemmän kuin kuusikossa ja siten se kestää sulamista paremmin. Tällöin kilpailujen maali tulisi siirtymään noin 1km päähän kilpailukeskuksesta.

Kolmas vaihtoehto on kilpailujen siirtäminen. Yksi vaihtoehtoinen siirtoajankohta olisi kisojen siirto viikolla eteenpäin. Tähän viikonloppuun alunperin sijoitettu SM-pitkämatka ja viesti ovat siirtyneet maaliskuulle.

Äärimmäisenä vaihtoehtona on kisojen peruuttaminen.

 

23.1.2016

Pidettiin raivaustalkoot. Poistettiin urilta vesaikkoja ja risuja. Uria raivaamassa oli 20 kaveria. Sen jälkeen käytiin hiihtämässä urastolla. Yllätyimme, miten hyvin urilla pystyi hiihtämään, vaikka lunta ei ole paljon. Kisat pystyisi pitämään uraston puolesta vaikka heti. Tässä maastossa auttaa suunnattomasti se, että maapohja ei ole kivikkoinen.

Raivaustalkoissa 23.1.2016

 

23.1.2016

Kisajärjestelyt etenevät suunnitelmien mukaisesti. Tänään pidetään raivaustalkoot. Lumitilanne riittäisi tällä hetkellä kisojen pitämiseen, mutta mahdollisesti jotain uria jouduttaisiin lumettamaan. Säätyyppi on vaihtunut. Pakkaset ovat väistyneet ja lauhempien ilmavirtausten myötä ensi viikolla on luvassa lumisateita ja ilmeisesti myös plussakelejä. Mielenkiinnolla seuraamme sääennusteiden kehitystä. Todennäköisesti lumitilanne on ensi viikoloppuna aivan jotain muuta kuin nyt.

 

19.1.2016

Pakkaset kovettaneet viikonloppuna ajettuja uria sen verran että tänään päästiin jo uria testaamaan. Hieman satanut lisää lunta viikonlopun ajojen jälkeen kun suksien jäljet jäivät näkyviin.

Kilpailumaastoa 19.1.2016
Kuvan värimaailmaa hieman muokattu jotta uran laadusta saa paremmin selvää.

 

17.1.2016

Kuluneen viikon ja eilisen aikana kaikille urille on hiihdetty tai kävelty jäljet. Tänään aloitettiin kelkkailut. Noin 80% urista ajettiin tänään ja loput on suunnitelmissa ajaa huomenna. Lumipatja on riittävän paksu, mutta turhan höttöä tavaraa. Osa urista kaipaa vielä lisää lunta eikä lisälumi haitaksi ole missään. Nyt kun saatiin lunta, niin järjestelyt etevät suunnitellussa aikataulussa myös uraston osalta.kelkka pieni

 

13.1.2016

Ennakoitu lumisade osui onneksemme myös Tuulokseen. Tällä hetkellä lunta noin 15 cm (sade jatkuu yhä), joten uria päästään jo merkitsemään hiihtämällä, mahdollisesti jopa ajamaan.
Ohessa muutama tuore kuva kilpailumaastosta.
kilpailumaastoa 13012016  kilpailumaastoa 13012016kilpailumaastoa 13012016maalialue 13012016

 

 11.1.2016

Lunta maastossa pari senttiä. Näyttää kauniilta, mutta ei riitä hiihtämiseen. Se hyöty pienestäkin lumimäärästä on, että näkee maastossa kulkiessa, mistä on mennyt ja mihin urapaikan suunnitellut. Urista suurimalle osalle on paikat maastossa katsottuna ja GPS:llä kartoitettuna. Huomiselle ja keskiviikolle on mukavasti lumisadetta luvassa. Satavan lumen määrästä riippuen ensi  viikonloppuna päästään joko hiihtämään pysyvät jäljet tai ajamaan urat kelkalla. Kisajärjestelyt etenevät muilta osin suunnitellussa aikataulussa.

 

2.1.2016

Ensimmäiset todelliset talven merkit eli pakkaset ovat alkaneet. Lunta ei ole kuin muutama milli ja hiihtämään lähiseuduilla pääsee vain tykkilumella. Kisoihin on aikaa reilu kuukausi. Jos lämpömittarit pysyvät miinuksen puolella, niin olisi ihme, jos kuukaudessa ei saataisi niin paljon sateita, että lumet eivät riittäisi kisojen järjestämiseen. Ollaan arvioitu, että 23.1 mennessä (kaksi viikkoa ennen kisoja) pitäisi viimeistään päästä kelkkailemaan uria, jotta kisat saadaan järjestettyä. Hyvää uutta vuotta!

 

25.12.2015

Kovin keväisissä keleissä on saatu viettää Etelä-Suomessa joulua. Lumet ja pakkaset ovat olleet nyt jossain muualla kuin täällä. Nyt sääennuste on talvisempi. Huomisesta alkaen ennusteissa näkyy pelkkiä miinusasteita.Miinukset ovat plussaa. Maaston tilannetta ja urapaikkoja on karkealla tasolla tiedusteltu pitkin syksyä. Kun saadaan lunta, niin kuviot ovat valmina, miten urastot saadaan kuntoon suhteellisen tiukassakin aikataulussa. Maasto on pohjaltaan suhteellisen sileää ja vähäkivikkoista joten aika pienelläkin lumella pystytään kisat pitämään.

 

29.10.2015

Valmistelut ensi talven hiihtosuunnistuskisojen osalta on aloitettu. Kisakeskuksena toimii Tuuloksen koulu. Radat kiertelevät Syrjäntaustan kylän länsipuolella ja VT-12 eteläpuolella. Alue on julistettu kilpalu- ja harjoittelukieltoon hiihtosuunnituskisoihin asti. Kisailijat saavat liikkua yleistä kuntorataa pitkin 15.1.2016 saakka, jonka jälkeen kilpailijoilta on liikkuminen maastossa kielletty kokonaan kisoihin saakka.

 

Viimeksi päivitetty (07.02.2016 20:36)

 
Yhteistyössä
Mainospalkki
Mainospalkki
Mainospalkki
Mainospalkki
Mainospalkki
Mainospalkki
Mainospalkki
Mainospalkki
Mainospalkki
Mainospalkki
Mainospalkki
Mainospalkki