Sisun jääkiekkojaosto on perustanut uuden itsenäisen seuran 1.1.2015. Uuden seuran nimi on Sisu Hockey Hämeenlinna ry. Jääkiekkojaosto aloitti toimintansa Sisun alaisuudessa vuonna 1986, joten toimintavuosia kertyi kaikkiaan 29. Hauhon Sisu toivottaa uudelle seuralle menestystä Sisun hengessä.
Tulevan vuoden aikana seurassa on siis kolme toimivaa jaostoa: Suunnistus, hiihto ja painonnosto.
Toiminta jatkuu kuitenkin vilkkaana, sillä Sisu täyttää keväällä 70 vuotta ja juhlavuoden kunniaksi järjestetään lukuisia tapahtumia.
- Varsinainen 70-vuotisjuhla järjestetään 24.5.2015 Hauhotalolla. Juhlapuhujana Jari Koskinen ja juontajana Seppo Soittila.
- Suunnistusjaosto järjestää:
- 2-päiväiset hiihtosuunnistuskisat 7.-8.2. Tuuloksessa
- Vappuna 70 min ja 140 minuutin juhlarogaining tapahtuman
- Hiihtojaosto järjestää:
- 70 min luistelutapahtuma 25.1. Hakalammen jäällä
- Juhlalaturetki 22.2. välillä Kirkonkylä-Eteläinen
- 70 min kirkkovenesoutu heinäkuussa
- 70 min pyöräily elokuussa
- Vaellustapahtuma syyskuussa