25 manna – 2010
Perjantai 8.10. Hauhon Sisu – Hämeenlinnan Tarmon bussi lähti Turun laivasatamaa kohden, päämääränään päästä Ruotsin puolelle 25 mannaan ilman ongelmia.
Perjantai 8.10. Hauhon Sisu – Hämeenlinnan Tarmon bussi lähti Turun laivasatamaa kohden, päämääränään päästä Ruotsin puolelle 25 mannaan ilman ongelmia. Tunnelma bussissa oli mukavan rento, kuten yleensä on ollutkin, ainakin sen muistikuvan perusteella, mitä täältä ruudun takaa löytyy. Bussimatka satamaan kesti muistaakseni parisen tuntia, joten olimme satamassa seitsemän jälkeen. Aikaa oli varsin runsaasti ennen laivan lähtöä ja satamassa vaihdeltiin kuulumisia kiivaasti, kun oli kerta aikaa odotella. Laivaan pääsyn jälkeen vietimme rattoisan illan, kun jokainen yritti löytää itsellensä suuhun pantavaa. Tax Free oli myös tietämäni mukaan ainakin melkein kaikkien määränpäänä jossain vaiheessa iltaa.
Ensimmäinen odottamaton sattumus tapahtui keskiyön aikoihin (olin itse tällöin jo syvästi unten mailla, mutta kuulin aamulla). Toisin sanoen, Ari Hiiren navetta oli syttynyt palamaan. Tietysti hänen piti oitis lähteä takaisin koneella kotiin, joten suunnistusreissu jäi hänen osilta lyhyeksi. Onneksi eläimet säästyivät.
Yhden miehen verran pienentyneellä porukalla läksimme sitten kisapaikalle aikaisin aamulla. Tässä vaiheessa voinkin jo varmaan sanoa, että minun kohdallani aikainen aamu ei todellakaan ole paras hetki päivästä. Mutta ei siitä sen enempää…
Aamulla oli siis vielä aika hämärää, kun lähdimme, mikä saaneen selittää tarpeeksi siitä ajasta, milloin olimme liikkeellä. Bussimatka kesti jotakuinkin tunnin, jonka jälkeen minä kieltäydyin lähtemästä vielä minnekään, joten niistä tapahtumista en tiedä. Kuitenkin joskus 12-13 aikoihin lähdin talsimaan meidän seurateltoillemme. Ilma oli onneksi aika lämmin ja aurinkoinenkin, mikä oli ihan hyvä juttu kaikkien kannalta.
Mitäs järkevää sieltä olisi sanottavaa? Noh, jos nyt ensin keskitytään ihan faktoihin, eli… juoksujärjestykseen! Joukkueita meillä oli siis kaksin kappalein. Ykkösjoukkueessa juoksivat Aki Ylitalo, Jaakko Liukkala, Tuija Järvinen, Reija Haikama, Neija Yli-Eerola, Tuija Laine, Milja Heikkilä, Niko Kommio, Jessika Rolig, Jere Kommio, Matti Olli, Pasi Lehtonen, Timo Suuriniemi, Mikko Lepistö, Ville Heikkilä, Jari Järvinen, Jyrki Kopra, Vesa-Pekka Jalli, Mikko Heikkilä, Mika Laitamäki, Petri Rolig, Jukka-Pekka Rantio, Pekka Liukkala, Marjut Rolig ja Arttu Koskinen, ja saivat joukkueen 127. sijalle. Kakkosjoukkue juoksi 276. sijalle, juoksijoina Pentti Vepsäläinen, Jukka Pohjola, Mervi Hammarberg, Annastiina Gustafsson, Johanna Erämaja, Arja Lehto-Linna, Lassi Hiiri, Eero Penttilä, Ossi Vuorinen, Pentti Niemi, Marko Mäkelä, Tapio Haikama, Matti Gustafsson, Teppo Valtonen, Henna Erämaja, Mikael Mäkelä, Matti Nurminen, Tuomas Liukkala, Ari Linna, Esa Kuivaniemi, Jouni Heikkilä, Suvi Jalli, Kirsti Laukkanen ja 1. joukkueen aloittaja Aki Ylitalo, jonka nopeita kinttuja tarvittiin, jotta päästiin ajallaan lähtemään satamaan takaisin. Osahan meidän porukasta oli ”ostettu” vahvistamaan Hirvensalon Heiton suunnistusmenestystä.
Itse 25 mannan maasto oli selkeästi vaativampi, kuin aikaisempina vuosina ja varsinkin helpot osuudet olivat takuulla aiheuttaneet ratamestarille päänvaivaa. Joukkueet kuitenkin onnistuivat hyvin ja suuremmilta pummeilta vältyttiin.
Ja mitäs sitten siellä kulissien takana tapahtuukaan? Juoksijoita tulee ja menee vähän väliä. Mutta entä me muut, jotka emme juoksentele rastien perässä pitkin askelein yli mättäiden?
Minä sain ihanasti paikan Ramonan tuolista kieltämättä aika mukavalta paikalta meidän leiriytymisalueelta. Ikävä kyllä jotkut hyvät jutut unohtuivat, kun en muistanut pistää kännykkääni muistiin, mutta jotain sentään jäi dokumentoitavaksi tänne.
Kukin kostutti päivän aikana kurkkuaan omakseen tuntemallaan tavallaan. ”Tyhjään mahaan ei saa syödä.” oli yksi selitys sille, miksi ei ollut harvinaista nähdä kertakäyttölasi useampien kädessä.
Meidän porukasta löytyy myös varsinaisia laulajia, kun nuorimmaiset tyttöset innostuivat laulamaan osaamiaan lauluja. En nyt muista kaikkia, mutta ainakin oli se Kultakala-laulu. Ja vaikka se vähän tuntui häiritsevältä, kun korvan vieressä raikaa laulu, kun yrittää lukea, niin en voi kyllä moittia. Ei meillä siis musiikistakaan ollut pulaa.
Muutenkin meidän aikuisvaltaista porukkaamme värittivät pienet taaperoiset. Sennin ja Mikon vauva Onni, sai oikein ruhtinaallista hoivaa, kun mummot sitä kilpaa lellivät. Pasin ja Kirsin pienoinen oli kisapaikalla varsin energisellä tuulella, kun tassutteli ympäriinsä muiden taluttamana. Kävellähän tuo ei vielä yksin uskaltautunut.
Reissu tuntui siis jatkuvan aivan hyvällä mallilla, ainakin kun kisapaikalla oltiin. Vaikka tässä nyt onkin menty kevyellä linjalla, niin ei meiltä ajattelijoitakaan unohdettu. Kun olin matkalla bussille takaisin, niin eräs nimeltä mainitsematon henkilö heitti ilmoille oikein kauniin mietelauseen; Mitä suuhunsa pistää, sen puskasta löytää. Tämä saakoon myös omalta osaltaan hienotunteisella tavallansa selitellä meidän käymälämekanismiamme tuolla kisapaikalla, mikä nyt ei tietenkään sijaitse missään lukaalikartanossa.
Vaikka jo luulimme, että pääsisimme onnellisesti kotiin, niin kohtalo päätti valita toisin. Pääsimme kyllä kaikki oikein onnistuneesti satamaan, mutta laivaan pääsi noin puolet! Loput jäivät sitten satamaan oman onnensa nojaan… Tästä voimme syyttää ainoastaan huonoa opastusta, vaikka kyllä ne jätkät siellä huutelivat Helsinkiä. Voin kyllä myöntää, että jos olisin ollut yksin reissussa, niin olisin takuulla jäänyt laivasta.
Näin ollen, oikealla laivalla, Serenadella, olivat vain noin puolet ja loput jäivät odottamaan Turun laivaa. Onneksi kaikki loput sitten pääsivät laivalla Turkuun. Bussi ja rinkat kuitenkin matkasivat Helsinkiin.
Tämä laivamatka meni samalla tavalla, kuin edellinenkin. Ensin piti löytää syötävää ja sitten viihdyttää itseään niin kuin kukin taisi. Puolenpäivän aikaan sunnuntaina olimme Helsingissä, josta lähdimme bussilla Hämeenlinnaan.
Hämeenlinnaan jäivät ne, jotka olivat viisaudessaan selviytyneet Helsingin laivaan ja sitten bussi suuntasi nokkansa kohti Hauhoa tiputtelemaan matkasta jääneiden tavaroita omistajilleen.
Kuitenkin koko reissu, pienistä vastaan käymisistä huolimatta, oli jälleen yksi mukava 25 manna muiden jatkoksi.