HAUHON SISU

Suunnistusjaosto

 

SM menestystä

Jukka-Pekka Rantio ja Pekka Ahonen ovat kunnostautuneet syksyn SM-kilpailuissa. Pekka Ahonen voitti Suomenmestasruuden SM-sprintissä sarjassa H55. Jukka-Pekka Rantio suunnisti SM-hopeaa Vierumäellä SM-yösuunnistuskisassa sarjassa H55.

AM-pitkät Jämillä

AM2015pieni

 

Aki Ylitalo, Jaakko Liukkala ja Jukka Pohjola saavuttivat Jämin suunnistusmaratohin yhteydessä suunnistetun Hämeen aluemestaruuskisan kolmoisvoiton erikoispitkillä matkoilla Jämillä.

Samassa kilpailussa Marja-Liisa Salonen voitti aluemestaruuden sarjassa D65

Panssariprikaatin mestaruussuunnistukset 2015

Hauhon Sisu avusti Panssariprikaatia mestaruussuunnistuksen järjestelyissä.

Kisat suunnistettiin 20.8.2015 Pekolassa.

Alla linkit kisojen tuloksiin ja väliaikoihin

Tulokset

Väliajat

Hiihtosuunnistuksen SM sprint Tuuloksessa

hisulogo lopullinen pieni

 

Hauhon Sisu järjestää 6.-7.2.2016 hiihtosuunnistuksen SM sprint kilpailun Tuuloksessa.

Kisasivuille

 

Suunnistuskoulun kuulumisia

Kevään suunnistuskoulussa suunnistuksen alkeita oli opettelemassa noin 15 innokasta 4-8 vuotiasta kartan suuntailijaa. Suunnistuskoulu järjestettiin kierokouluna viidessa eri paikassa. Harjoituksia oli kerran viikossa vuoro viikoin Hauhon Yhtenäiskoululla, Hauhon Alvettulan koululla, Hauhon Eteläisten koululla, Tuuloksen koululla ja Pekolan koululla Hattulan puolella. Ensimmäinen kierros suunnistettiin koulujen pihakartoilla. Toisella kierroksella siirryttiin metsäisempiin maastoihin.

Tällä kerralla suunnistuskoulu oli suunnattu aikaisempia kertoja nuoremmalle osallistujakaartille. Tämä huomioitiin harjoituksien vaativuudessa. Kartta ja karttamerkit tulivat suunnistuskoulussa tutuiksi ja selkeät merkit siitä, että suunnistuksen idea on omaksuttu oli havaittavissa.

Suunnistuskoulu materiaalien hankintaa tuki Etelä-Hämeen Osuuspankki. Kiitokset pankille.