HAUHON SISU

Suunnistusjaosto

 

HauSille SM menestystä

Jukka-Pekka Rantio, Pekka Ahonen ja Pekka Liukkala ovat koristaneet palkintokokoelmiaan mitaleilla syksyn SM-kisoista.

Syyskuun ensimmäisenä kokonaisena viikonloppuna kilpailtiin suunnistuksen pitkänmatkan Suomen mestaruuksista Nokialla. Jukka-Pekka Rantio ja Pekka Ahonen miehittivät H55 palkintopallin nappaamalla hopeaa ja pronssia.

Mitaliketju jatkui keskimatkan SM kisoissa Iissä viime lauantaina. Jukka-Pekka Rantio pokkasi H55 sarjan hopeaa sekunnin erolla voittajaan. -Ero voittajaan kertyi tasaisesti koko matkan aikana, kertoi Juke.

IIn SM-kisaviikonlopun päätteeksi Juken ja Pekkojen kaulaan ripustettiin viestisuunnistuksen H170 sarjan SM-pronssimitalit. Viesti alkoi Liukkalan Pekan aloittamana suunnitelmien mukaisesti. Eroa kärkeen oli sovitusti alle 5 minuuttia. Ahosen Pekka juoksi kärkeä kiinni ja Juken ankkuriosuudella kärki olikin jo kertaalleen tavoitettuna. Pienen pummin yhteydessä pari joukkuetta pääsi kuitenkin edelle ja niinpä sijoitus maalissa oli kolmas.

 

Sisulaisia Kainuussa

Hauhon Sisun ja Hämeenlinnan Tarmon suunnistajia oli heinäkuun toisella viikolla Sotkamossa seuraamassa suunnistuksen MM-kilpailuja ja osallistumassa Kainuun Rastiviikolle. Noin kolmenkymmenen henkilön voimin majoituttiin Salosen Pertin järjestelemään majoitukseen Lomakoti Kuuselassa. Oli hyvä reissu.

Suunnistajia auttamassa etsinnöissä

 

Noin 15 Sisun suunnistajaa oli auttamassa eksyneen sienestäjän etsinnöissä keskiviikon ja torstain välisenä yönä. Vapepan (Vapaaehtoinen pelastuspalvelu) koordinoimaan etsintään osallistui kaikkiaan noin 50 vapaaehtoista. Etsintä päättyi onnellisesti etsityn löytämiseen torstaina aamupäivällä. Kiitokset etsintään osallistuneille.

Etenkin pimeässä etsittäessä korostuu suunnistustaidon merkitys. Lisäksi suunnistajien kirkaat yösuunnistuslamput tuovat valoa etsintään.

Tällä kertaa etsinnät kohdistuivat alueelle, josta on olemassa ajantasainen suunnistuskartta, jota voitiin hyödyntää etsinnöissä.

Jukka-Pekka Rantio - maailmanmestari

Hauhon Sisun Jukka-Pekka Rantio voitti ylivoimaisesti Italian Sestrieressä suunnistuksen maailmanmestaruuden sarjassa H55. Voittomarginaalia kertyi yli kolme minuuttia.

- Rajuja penkkoja, rata oli tosi raskas. Kisassa käytiin yli 2000 korkeudessa, joten sekin toi lisäraskautta. Karsinnat otin varman päälle, kommentoi Rantio Hämeen Sanomien haastattelussa.

Hyvää sisulaismenestystä täydensi Veli-Matti Heikkilä H60 sarjassa sijoittuen kuudenneksi.

HausKin Hisu 2013

Hauskin Hisu

26.-27.1.2013

 26.-27.1.2013 Teijo-Talojen talotehtaalla Tuuloksessa

Kisasivuille pääset tästä linkista