HAUHON SISU

Suunnistusjaosto

 

 Evohisulogo

Hiihtosuunnistuksen SM-keskimatka ja SM-viesti

Evolla

Hämeenlinnassa

18.2-19.2.2023

Lauantaina kisojen yhteydessä lasten sarjoja sekä sunnuntaina kuntosuunnistusta

 

Kilpailuohjeet

Kilpailussa noudatetaan IOF:n ja SSL:n sääntöjä, hiihtosuunnistuksen SM-kilpailujen erillisohjeita 2023 sekä kilpailujen järjestäjien antamia ohjeita.

Tiivistelmä:

  • Autoilkaa turvallisesti kisapaikalle
  • Parkkipaikat kisakeskuksen tuntumassa Metsäopiston alueella ja tien varressa
  • Vessat Metsäopistolla – useammassa paikassa.
  • Sisätiloja käytössä rajoitetusti
  • Numerolaput ja vuokra EmiTag rannekkeet infosta Metsäopistolta
  • Lähtöön matkaa lauantaina 1,2 km ja sunnuntaina 0,3 km
  • Väistä aina oikealle urilla. Laske varovasti niissä muutamassa rinteessä, joita maastossa on.

Turvallisuus

Saapukaa kisoihin vain terveenä.

Olkaa tarkkoina liikenteessä. Lähtekää liikkeelle riittävän ajoissa ja ajakaa maltillisesti.

Opastus kilpailukeskukseen alkaa mutkaiselta Tuulos-Padasjoki tieltä. Noudattakaa varovaisuutta kääntyessänne tieltä tai liittyessänne kantatien liikenteeseen.

Kilpailukeskusalueen läpi kulkee tie, jossa on liikennettä. Olkaa varovaisia ja kulkekaa tiellä liikennesääntöjen mukaisesti tien oikeassa reunassa.

Kisan pelastussuunnitelma on julkaistu nettisivuilla.

Älkää urheilko oman tai kaverin turvallisuudella ja terveydellä edes kilpailusuorituksen aikana. Niin kiire ei ole, etteikö ehdi harkitsemaan mitä kannattaa tehdä ja mitä ei.

 

Kilpailukeskus ja kilpailukeskukseen saapuminen

Kilpailukeskus on Evon metsäopistolla

Opastus alkaa Tuulos-Padasjoki tieltä nro 53 Evon kohdalta. Osoite opastuksen alkuun on Padasjoentie 1660, Hämeenlinna. Opastuksen alusta on matkaa kilpailukeskukseen 2km.

Kilpailukeskukseen saavuttaessa ja sieltä poistuttaessa on noudatettava järjestäjien opastuksia.

Evo kisaohjeet kisakeskus

Maasto ja urasto

Suuri osa urastosta on avoimilla männikkökankailla. Uraverkko on paikoitellen tiheää. Tiheämpien alueiden välissä on talousmetsää ja suota, jossa kulkee muutamia uria kankaalta kankaalle. Kisa-alueella risteilee metsäautoteitä, jotka tuovat reitinvalintoihin haasteellisuutta. Teillä voi olla autoliikennettä, jota on syytä varoa. Teillä on satunnaisia kiviä, jotka voivat naarmuttaa suksia.

Maastossa on kohtuullisia korkeuseroja ja muutamia teräviä rinteitä.

Paikoitellen maastossa on liikkunut metsätyökoneita, joiden jäljet risteilevät urien kanssa.

Urilla hiihdettäessä on oikeanpuoleinen liikenne. Väistä vastaantulijaa oikealle.

Uraverkoston kokonaispituus on noin 50 km. Se jakautuu seuraavasti:

Luminen tie: aurattu/tampattu, Hiekkariskiä; 6 km (karttamerkkinä: ruskea tie / musta tie)

Leveä ura (Leveys 2,0 -2,5 m): Luistelu-ura tiepohjalla ajettu kelkalla; 4 km, (yhtenäinen vihreä)

Ura (Leveys 1,0-1,2 m): Ura on ajettu kelkalla; 40 km, (katkoviiva-vihreä)

Piste ura (Leveys 0.8 – 1.2m):  0,0 km  (piste-vihreä)

 

Kartta

Kartassa käytetään IOF:n hiihtosuunnistuskartan merkistöä. Kaikkien karttojen koko on A4.

Kartan käyräväli on 5m. Kartat on tulostettu kisaviikolla. Karttojen mittakaavat vaihtelevat sarjakohtaisesti. Mittakaavat esitetty taulukossa kohdassa sarjat, matkat ja karttojen mittakaavat. Mallikartat ovat nähtävissä lähtökarsinassa. Mallikarttoihin merkitään, mikäli maastossa tapahtuu merkittäviä muutoksia tulostuksen jälkeen.

Kilpailunumerot

Kaikki kilpailijat käyttävät numeroita. Numerot ovat infon lähistöllä kilpailukeskuksessa. Ottakaa omat hakaneulat mukaan.

Numerot saa pitää kisamuistona.

Kiinnittäkää numero vasempaan reiteen.

 

EmiTag-kortit ja -numerot

Kilpailussa käytetään EmiTag-leimausta. Vuokrattavat EmiTagit on noudettavissa infosta. Kortin vuokra 6 € maksetaan käteisellä noudettaessa. EmiTag-kortit on palautettava kisan jälkeen infoon. On tärkeää, että ne kilpailijat jotka kilpailevat vain lauantaina, palauttavat kortit lauantaina infoon, koska samalla kortilla saattaa sunnuntaina kilpailla toinen kaveri. Palauttamatta jääneestä EmiTagista veloitetaan 100 €.

Kilpailija on itse vastuussa EmiTag-korttinsa toimivuudesta ja siitä että käyttää lähtöluettelossa mainittua kilpailukorttia. Kilpailun järjestäjä ei tule tarkistamaan/varmistamaan kilpailijan kilpailukortin oikeellisuutta ennen lähtöä.

Muutokset on ilmoitettava kilpailukeskuksen infoon ennen lähtöä.

Tarkastakaa korttinne toimivuus kisakeskuksen mallirastilla ennen lähtöpaikalle lähtöä. EmiTagien kanssa on usein ongelmia. Ongelmariskiä pystyy vähentämään käyttämällä EmiTagia, jonka pariston jännitetaso on riittävän korkea.

Maalin lähistölle ei saa mennä seuraamaan kilpailua EmiTag taskussa. Muuten tulospalveluun tulee virheellisiä tuloksia.

Varmistuksen vuoksi kahdella EmiTag leimasimella kilpailevat pitävät varatagia selkänsä takana leimantarkastuksen yhteydessä.

Viestissä käytettävät EmiTag numerot syötetään IRMAAN viestijärjestyksen jättämisen yhteydessä. Samoin toimitaan myös niiden EmiTag numeroiden osalta, jotka ovat vuokrattuna kahdeksi päiväksi. Vain sunnuntaille vuokrattujen EmiTagien osalta järjestäjä syöttää numerot.

 

Verryttely:

Verrytellä voi lauantain lähtöviitoituksella molempina päivinä sekä sunnuntaina viestin vaihtoalueen tuntumassa. Järven jäällä saa verrytellä vain rannan tuntumassa.

Lisäksi pidempää verryttelyä voi tehdä Evon laduilla, joiden lähtöpaikka on merkitty kilpailukeskuskarttaan. Verryttely on sallittu valaistulla ladulla – (noin 2km lenkki)

 

Ensiapu, juomarastit ja varustepaikka

Ensiapu kilpailukeskuksessa Evokeskuksen tiloissa. Ensiapuun on opastus punaisin ristein.

Jokainen kilpailija on velvollinen auttamaan loukkaantunutta tai sairastunutta myös maastossa. Tapahtuman pelastussuunnitelma on nähtävissä kisojen nettisivulla

Kilpailussa ei ole maastossa juoma- tai ensiapurastia.

Kilpailussa ei ole varustepaikkaa.

 

Rastit ja leimaus

Rastit ovat tolpassa uran vieressä. Rastikoodi on kiinni tolpan yläosassa ja uralle päin.  EmiTag rastilaite on kiinnitetty toppaan koodin alapuolelle. Alimpana on rastilippu.

Älkää välittäkö EmitTag rastilaitteiden numeroista. Ne ovat teipattuna piiloon.

Kilpailukeskuksessa oleva mallirasti on samalla EmiTag-kortin tarkistuspiste.

EmiTag rekisteröi rastilla käynnin noin puolen metrin etäisyydeltä, jonka jälkeen EmiTag-ranneke vilkkuu 5-10 sekunnin ajan onnistuneen leimauksen merkiksi. Leimaukseen siis riittää EmiTagin vienti rastilipun vierestä, mutta on tärkeää varmistaa, että ranneke vilkkuu leimauksen jälkeen. Ilman vilkkumista leimaus ei ole rekisteröitynyt. Rastitolppia ei tarvitse koskea ja niiden kaataminen on ehdottomasti kielletty.

Rasteja on paljon. Olkaa tarkkana koodinumeroiden kanssa ja leimatkaa EmiTagilla rauhallisesti ja huolellisesti.

H/D11 sarjassa kilpailijaa ei hylätä puuttuvasta rastista vaan annetaan 10 min aikasakko / puuttuva rasti. (Tähän saatu SSL:n erityinen lupa)

Viimeisiä rasteja on useampia.

 

Kielletyt alueet

Erikseen kielletyiksi määritellyt alueet on merkitty karttaan.

Teiden osalta kartassa käytetään seuraavia merkintöjä. Ruskeaa tietä saa hiihtää.

Evo kisaohjeet tie saa hiihtää

 

Kartassa on yhdessä kohdassa käytetty kesäsuunnistuksen leveää paksua ylityskiellon violettia viivaa kuvaamassa kohtaa, josta kulkeminen on kielletty.

Evo kisaohjeet ei saa oikaista

 

Maali

Maali sijaitsee opiston pohjoispuolella samassa paikassa molempina päivinä. Kilpailukeskuksesta maaliin on matkaa noin 200m.

Maaliviiva on merkitty lumeen.

Kilpailussa ei käytetä maalileimausta. EmiTag rekisteröi kilpailijan saapumisen maaliin langattomasti maalilinjalla.

Maaliin tulon jälkeen siirrytään leimatarkastukseen. Leimantarkastukseen pääsee yksi kilpailija kerrallaan, jotta EmiTag kortin purkaminen onnistuu ongelmitta.

Leimantarkastuksen läheltä on rauhoitettu suurehko alue, jotta leimantarkastukseen tulisi luetuksi vain maaliin saapuneiden kilpailijoiden EmiTagit.

Kilpailukartat kerätään pois maalissa. Niiden seurojen kilpailijat, joilla on viestissä joukkueita, laittavat karttansa leimantarkastuksen jälkeen seuransa mukaiseen muovipussiin. Muiden kilpailijoiden kartat kerätään radoittain.

Karttapussit ja kartat saa noutaa sunnuntaina viestin ratkaisujen jälkeen leimantarkastuksesta. Arvio tästä ajankohdasta on noin klo 14. Lisäksi linkki ratakarttoihin tulee kisojen nettisivulle kilpailujen jälkeen.

Halutessaan järjestäjä postittaa karttoja kilpailujen jälkeen 5e veloituksella per kirjekuori. Tätä varten käykää antamassa infossa tarvittavat tiedot.

Viestissä ankkureiden järjestyksen maaliviivalla ratkaisee maalituomarit. Maalituomareina toimivat Aki Ylitalo ja Heikki Aavajärvi.

Maali suljetaan molempina päivinä klo 16.

 

Keskeyttäneet

Keskeyttäneet hiihtävät normaalisti maalin läpi ja ilmoittavat keskeyttämisestään leimantarkistuksessa. Jos keskeytät ja et pysty hiihtämään maalin läpi, niin ilmoita silti keskeyttämisestäsi maaliin tai infoon.

Tulokset

Tulokset ovat luettavissa reaaliajassa kisojen nettisivulta. Erillistä tulostaulua ei ole.

 Itkumuuri

Hylkäysperusteita on mahdollista selvittää tulospalvelussa maalin lähistöltä.

 Palkinnot:

Henkilökohtaisessa kilpailussa SM-sarjoissa palkitaan kolme parasta SM-mitaleilla ja lisäksi 4.-6. plaketeilla sarjoissa H21, H20, H17, H15, D21, D20, D17 ja D15. Sarjoissa D/H 11 ja D/H 13 palkitaan kaikki osallistujat maalissa sekä sen lisäksi kolme parasta palkintojen jaossa.

Viestissä palkitaan SM-sarjoissa kolme parasta joukkuetta SM-mitaleilla ja lisäksi 4.-6. plaketeilla sarjoissa H21, H20, H17, D21, D20, D17. Kuntosuunnistuksessa ei ole palkintoja.

Kisakahvila

Kisakeskuksessa kisakahvila sisätiloissa.

Pukeutuminen ja pesu, WC:t

Pukeutumistiloja on kilpailukeskuksessa luokkatiloissa. WC:t ovat kisakeskusrakennuksessa muutamassa eri paikassa. Opastusta rakennuksen sisällä.

Suksien voitelu ja testaus

Suksien voitelu tapahtuu ulkotiloissa. Erillistä voitelupaikkaa ei ole. Suksia voi testata voi lähtöviitoituksella sekä verryttelyladuilla.

Muksula

Kilpailukeskuksessa ei ole muksulaa.

Siisteys

Roskat roskiksiin. Pidetään paikat siistissä kunnossa.

Löytötavarat

Löytötavarat pyydetään toimittamaan infoon. Kilpailun jälkeen löytötavaroita voi tiedustella numerosta 040 5636943

 

Vihreällä vain lauantain SM-keskimatkaa koskevat ohjeet

Lähtö

Lähtöviitoitus alkaa Infon lähistöltä ja jatkuu Ylimmäisen Rautjärven jäälle kisakeskuksen takapihalle. Kilpailukeskuskarttaan on merkitty lähtöviitoituksen alkuosa. Lähtöviitoitus on merkitty maastoon pienillä rastilipuilla.

Lauantain lähtöön on matkaa 1,2km järven jäätä pitkin. Lähtöön mentäessä järven jäällä saa kulkea vain moottorikelkalla tampattuja reittejä pitkin. Ne on varmistettu kestäviksi. Järven pohjoispoukama on erikseen kylteillä merkitty kielletyksi alueeksi.

Sarjat,  matkat ja karttojen mittakaavat

Evo kisaohjeet lauantain matkat

H/D 13 ja H/D 11 sarjat ovat kansallisia sarjoja. Niissä ei kilpailla suomenmestaruuksista.

Lähdössä kilpailija kutsutaan lähtöön 3 minuuttia ennen lähtöä, jolloin kilpailija nollaa myös EmitTag-korttinsa. Mallikartta on nähtävillä 2 minuuttia ennen lähtöä. Kilpailija siirtyy karttojen viereen 1 minuutti ennen lähtöä.  Kilpailija saa ottaa oman sarjansa kartan toimitsijan komennolla KARTAT 15 sekuntia ennen lähtöä. Kilpailija saa lähteä lähtökellon pitkän piippauksen jälkeen. K-pisteelle on matkaa xx metriä.

H/D11 ja H/D13 sarjoissa kartan saa ottaa minuutti ennen lähtöä.

Lähtötoimitsijat ja oman suunnistuksensa jo suunnistaneet huoltajat voivat tarvittaessa auttaa H/D11 ja H/D13 sarjojen kilpailijoita kartan kiinnityksessä.

 

Sinisellä vain sunnuntain SM-viestiä koskevat ohjeet

 

Lähtö

Lähtö ja vaihto tapahtuvat järven jäällä kilpailukeskuksen pohjoispuolella. Ei erillistä lähtöviitoitusta.

Lähtö / vaihtoalue on järven jäällä. Korttien nollaus tapahtuu järven jäällä siirryttäessä vaihtoalueelle.

Lähtöjärjestelyt:

1 osuuden lähdössä ryhmitytään riveihin lähtötoimitsijoiden ohjeistuksen mukaisesti numerojärjestyksessä. Ryhmittyminen aloitetaan 5min ennen lähtöä.

Lähdön jälkeen on luistelukieltoa 50m. Luistelukiellon päättyminen on merkitty havuin. K-pisteelle matkaa noin 0,5km.

 

 Evo kisaohjeet viestin vaihto

 

Vaihto

Karttaan merkityssä maalissa kilpailijan vaihdon rekisteröinti tapahtuu, kuten kilpailuohjeessa on kuvattu kohdassa maali.

Tämän jälkeen kilpailija seuraa viitoitusta vaihtopaikalle. Laskekaa lasku varovaisesti alas.

Vaihto tapahtuu vaihtoalueella, joka on merkitty havutuksella lumeen. Saapuva kilpailija koskettaa kädellään lähtevää kilpailijaa.

Lähtevä kilpailija ottaa karttatelineestä numeroaan ja osuuttaan vastaavan kartan.

Saapunut kilpailija seuraa viitotusta leimatarkastukseen. Leimantarkastuksessa toimitaan, kuten kilpailuohjeessa on kuvattu kohdassa maali.

Yhteislähtö:

Lähtemättömille viestinviejille järjestetään yhteislähtö noin klo 14:30. Tarkempi ajankohta ilmoitetaan kuulutuksilla.

EmiTag nollaus

Viestissä EmiTag nollauspiste on sisäänkäyntikujassa. Jokaisen kilpailijan on itse käytävä nollaamassa EmiTag. Kilpailija vastaa itse EmiTag-laitteensa nollauksesta.

Viestissä käytettävät EmiTag numerot syötetään IRMAAN viestijärjestyksen jättämisen yhteydessä. Samoin toimitaan myös niiden EmiTag numeroiden osalta, jotka ovat vuokrattuna kahdeksi päiväksi. Vain sunnuntaille vuokrattujen EmiTagien osalta järjestäjä syöttää numerot .

Kuntosuunnistus

Kuntosuunnistajat toimivat lähdössä kuten viestin aloittajat ja maalissa kuten ankkurit.

Sarjat,  matkat, karttojen mittakaavat ja lähtöajat

 Evo kisaohjeet sunnuntain matkat

Evo kisaohjeet kuntomatkat

Toimihenkilöt

kilpailunjohtaja, Mikko Lepistö,  050 3154385

apulaisjohtaja, Pasi Lehtonen,  040 5636943

apulaisjohtaja, Jukka Pohjola, 050 329 3053

ratamestari, Ari Hiiri, 050 349 9391

tulospalvelu, Lasse Lepistö, 040 741 1221

tiedottaja, Sara Löyttyjärvi, 040 587 6445

ratavalvoja, Hannu Lähteenmäki, Hämeenlinnan Tarmo

TA, Olli Mäkipää

                                                           

Tuomarineuvosto                     

Puheenjohtaja : Timo Salonen, Valkeakosken Haka               

Jäsen, Mika Häkkinen, Hiiltomiehet             

Jäsen,  Mikko Pirilä, Hämeenlinnan Suunnistajat             

Hauhon Sisu toivottaa osallistujille HausKinta kisaa ja tsemppiä!

Yhteistyössä SM-hiihtosuunnistus 2023